
![]()
Tapahtumayksikkö >>
PL 20, 00099
Helsingin kaupunki
puh. + 358 9 310 2505
fax + 358 9 310 36254
eventoffice@hel.fi
| Helsinkihaarukoita, röyhelöitä ja raikuvaa räppiä |
|
| Kuva © Hanna Päivärinta |
Finlandiatalolla alkoi iloinen kuhina, kun ensimmäinen joukko parhaisiinsa pukeutuneita helsinkiläisiä neljäsluokkalaisia pääsivät kättelyvuoroon. Vastassa oli joko ylipormestari Jussi Pajunen puolisonsa Jaana Pajusen kanssa, apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen tai opetustoimenjohtaja Rauno Jarnila puolisonsa Eva Jarnilan kanssa. Lapsille ei tuntuvat tekevän suurta eroa ketä pääsi kättelemään, sillä tärkeintä oli viimein saapua tähän kauan odotettuun juhlaan. Alkuperäinen itsenäisyyspäivän juhla siirrettiin joulukuulta maaliskuuhun sikainfluenssaepidemian vuoksi. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kertoi tiedotustilaisuudessa, että pandemiatyöryhmä oli hänen pyynnöstään miettinyt asiaa ja todennut, ettei juhlia pidetä joulukuussa. ”Ikinä vaihtoehtona ei ollut peruutus, vaan ainoastaan tapahtuman siirtäminen parempaan ajankohtaan. Emme vielä vuodenvaihteessa tienneet, miten tauti leviää ja neljäsluokkalaiset kuuluivat suurimpaan riskiryhmään.” Pajunen toteaa. Huoli epidemiasta ei painanut ainakaan juhlijoiden mieltä. ”Vanhemmatkin olivat hyvin ymmärtäväisiä. Osa murehti mahtuvatko vaatteet ja kengät, sillä vauhdikkaimmassa kasvuiässä muutaman kuukauden odotus olisi voinut olla liikaa.” Opetuskonsultti Ulla Savojärvi kertoi. Päivän menun suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Markku Luola Ruokaluola Oy:sta. Apuna keittiössä hänellä oli Helsingin palvelualojen oppilaitoksesta Roihuvuoren koulutusyksiköstä 50 nuorta. ”He muun muassa laittoivat 5 500 kuivatulla mansikalla maustettua Ida-pitojuustoa haarukoihin eilen illalla.” Luola intoilee. Onnistuneena menua pidettiinkin. Käpylän yhteiskoulusta olleet tytöt pitivät eniten itsenäisyyspäivän perinteisestä leivoksesta ja porkkanapiirakoista. Itsenäisyyden juhlamaljana tarjottiin puolestaan kuplivaa vadelmajuomaa, joka oli valmistettu aidoista marjoista, ilman säilytys- ja väriaineita. Ruokailun jälkeen koululaiset kokoontuivat kuuntelemaan kaupunginjohtajan puhetta ja lasten kiitosta. Illan tähtiesiintyjänä nähtiin räppäyskokonpano Uniikki, joka sai yleisön äänen ja lanteet avautumaan ennen varsinaista tanssiaisosuutta. Alkuun isäntäpari ja kättelijät avasivat tanssilattian valssilla, jonka jälkeen lapset päästivät valloilleen kauan harjoitellut: Kehruuvalssin, Kikapoon, Jiffy Mixerin, Rokin, Letkiksen ja Tiputanssin. Muusta ohjelmasta vastasivat Kaartin soittokunta johtaja-naan Raine Ampuja, Sibiksen Vaarit (entisten Sibeliuslukiolaisten yhtye) ja PerformanceSirkus. Teksti:Hanna Päivärinta |
| Talvista puuhaa riittää vielä Helsingissä |
|
|
Luistelemisesta on yhä mahdollista nauttia 5 tekojääradalla sekä useilla luonnonjääkentillä. Latuja on hiihtokunnossa noin 200 kilometrin verran ympäri Helsinkiä. Meren jäälle tehtyjä matkaluisteluratoja ja jäälatuja ei sääolosuhteista johtuen pystytä enää pitämään käyttökunnossa. Tekojääradat ja luonnonjääkentätLuistelemaan pääsee tekojääradoilla Kalliossa, Käpylässä, Lassilassa, Oulunkylässä ja Rautatientorilla. Radat ovat avoinna säävarauksella seuraavasti: Käpylä ja Lassila 7.3., Kallio ja Oulunkylä 14.3. sekä Rautatientorin Jääpuisto 5.4. saakka. Luistelukausi Pukinmäen tekojääradalla on virallisesti päättynyt 28.2., mutta kenttä toimii edelleen luonnonjääkenttänä. Luistelukunnossa olevien luonnonjääkenttien auraamista ja valaisemista jatketaan edelleen säävarauksella, mutta kenttiä ei enää jäädytetä. Muutama kenttä on jo jouduttu sulkemaan jään haurastumisen vuoksi. Jos kentän valot ovat poissa päältä, jää ei ole enää luistelukunnossa. Luistelukunnossa 3.3. olevat luonnonjääkentät aakkosjärjestyksessä: Akseli Toivonen, Arabianranta, Eläintarha, Johannes, Kaisaniemi, Kontula, Landbo, Lassila, Lauttasaari, Maunula, Meilahti, Mustikkamaa, Myllypuro, Paloheinä, Pirkkola, Pitäjänmäki, Puistola, Pukinmäki, Puotila, Ruskeasuo, Sakarinmäki, Siltamäki, Tapuli, Vuosaari ja Väinämöinen.
|
| Kalevalakehto nousee Seurasaareen kesällä 2010 |
|
|
Amerikkalais-suomalainen arkkitehtiopiskelijaryhmä suunnitteli Kalevalan inspiroimana rakennuksen, joka nousee yhdeksän päivän aikana Seurasaaren eteläkärkeen 16.–26.8.2010. Installaation nimeksi tulee Kalevalakehto. Amerikkalainen arkkitehti Travis Price vieraili Suomessa Helsingin kaupungin kutsusta keväällä 2009. Vierailunsa aikana hän sai idean Kalevala-henkiselle Spirit of Place / Spirit of Design-hankkeelle. Travis Price kokosi syksyn 2009 aikana arkkitehti- ja muotoiluopiskelijoiden ryhmän eri puolilta Yhdysvaltoja ja sekä Aalto-yliopistosta. Yhdysvalloista rakennusryhmään kuuluu 23 ja Suomesta 8 opiskelijaa. Opiskelijaryhmä kokoontui tammikuussa 2010 viikon ajaksi Suomen Washingtonin suurlähetystöön tutustumaan suomalaiseen kulttuurihistoriaan, arkkitehtuuriin ja designiin ja hahmottelemaan rakennuksen arkkitehtuuria. Spirit of Place / Spirit of Design –hankkeiden tavoite on luoda valitun ympäristön henkeen sopivia rakennuksia, joiden luomisprosessi on osa arkkitehtiopiskelijoiden koulutusta. Seurasaareen tehtävän rakennuksen teemat löytyivät Kalevalasta: maailman synty, sampo ja Väinämöinen. Vaikutteita on haettu myös suomalaisesta luonnosta ja Seurasaaren ominaisluonteesta. Installaation muotokieli on hyvin moderni. Kalevalakehtoon mahtuu n. 15 henkeä. Se on retriitti-tyyppinen mietiskelypaikka, jossa voi pitää pienimuotoisia kokouksia ja hiljentyä luonnon ja meren ääreen. Lisätietoa Spirit of Place -hankkeista Spirit of Place / Spirit of Place on Travis Pricen perustama voittoa tavoittelematon järjestö, joka on hankkinut Kalevalakehto-hankkeen rahoituksen Yhdysvalloista ja suomalaisilta sponsoreilta (Kuhmo Oy Woodpolis, Outokumpu, Fenestra, Iittala, Marimekko). Myös Helsingin kaupunki ja Suomen kulttuurirahasto tukevat hanketta. Kevytrakenteinen installaatio jää valmistuttuaan Helsingin kaupungin omistukseen. Se on saanut väliaikaisen sijoitusluvan Seurasaareen 31.12.2010 asti. Hanke on jatkoa Helsingin kaupungin esittäytymiselle Washingtonissa toukokuussa 2009, jolloin kaupunki ja Suomen suurlähetystö järjestivät MyHelsinki-näyttelyn lähetystön tiloissa. |
| Ylipormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille pidetään 5.3.2010 |
|
| Kuva©Pertti Nisonen |
Ylipormestari Jussi Pajusen isännöimä itsenäisyysjuhla Helsingin neljäsluokkalaisille Finlandia-talolla 3.12. 2009 siirretään H1N1 -epidemian vuoksi. Uusi korvaava juhla järjestetään 5.3. 2010 Finlandia-talolla. Juhlan sisältö ja konsepti pysyvät ennallaan, vain päivämäärä muuttuu. Helsingin terveyskeskuksen pandemiatyöryhmä on käsitellyt kysymystä neljäsluokkalaisille järjestettävästä itsenäisyysvastaanotosta. Pandemiatyöryhmä käsitteli asiaa lääketieteellisestä näkökulmasta, ja käsittelyn perusteella totesi, että juhla kannattaa siirtää H1N1 -epidemian vuoksi sopivampaan ajankohtaan. |
| Paloheinän talvirieha |
|
| Kuva©Jyrki Outinen |
Maksuton koko perheen talvirieha järjestetään Paloheinän ulkoilualueella, hiihtoladuilla ja jäähallissa tiistaina 23.2.2010 klo 15.00-19.00. Juontajana toimii televisiosta tuttu Kana ja riehassa voi bongata myös Muumipeikon, Mimin & Kukun, Muodostelmaluistelujoukkue Marigold Ice Unityn sekä jääkiekkoilijat Kim Hirschovitsin ja Mikael Granlundin. Tapahtumassa on mahdollista mm. suksia hiihtomaassa, kokeilla lumikenkiä, pelata lätkää, osallistua luistelukouluun, kurvailla luistelutemppuradalla, sekä tutustua palo- ja poliisiautoihin, latukoneeseen, moottorikelkkaan, mönkijään ja traktoriin. Lasten leikkimielisessä hiihtokilpailussa palkintomitali pujotetaan 1000 ensimmäisen osallistujan kaulaan ja ilmapalloja jaetaan 1000 kappaleen verran. Helsingin keskustasta paikan päälle vievät parhaiten bussit 66 ja 66A. Osoite: Pakilantie 124, 00630 Helsinki. Muistathan ottaa mukaan omat liikuntavälineet! Lisätietoja liikuntaviraston verkkosivuilla
|
| Helsingistä halausten kaupunki |
|
| Kuva©Jyrki Outinen |
Helsingistä leivottiin eilisenä ystävänpäivänä Pohjolan halauspääkaupunki. HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Suomen Punaisen Ristin Haitin katastrofirahaston kartuttamiseksi suunnattuun leikkimieliseen kilpailuun osallistuivat Helsingin ohella Tukholma, Oslo sekä Riika. Kauniissa talvisäässä Helsingissä halauksia laskettiin rautatieaseman Jääpuistossa. Pörröiseen, punaiseen sydänhahmoon pukeutunutta opiskelija Minna Kervistä kävi halaamassa yhteensä 1146 halaajaa. Helsinkiläisten ohella joukkoon mahtui halaajia Iranista Intiaan ja Irlannista Italiaan. Välillä tuntuikin siltä, että muiden kulttuurien edustajat suhtautuivat tapahtumaan spontaanimmin kuin kiirettä valitelleet helsinkiläiset. Vastaava tapahtuma järjestettiin samaan aikaan Tukholmassa, Oslossa ja Riikassa. Oslo pääsi viime metreillä Helsingin kannoille, mutta jäi täpärästi kakkossijalle 1080 halauksella. Kolmannen sijan vei Riika, jossa halauksia laskettiin yhteensä 830. Tukholman Hötorgetilla halattiin 616 kertaa. Halauspääkaupungin tittelistä kisaamisen ohella tapahtumalla oli vakavampikin tarkoitus. Jokaisesta lasketusta 3672 halauksesta yhteistyökumppanit maksavat 0,50€ Punaisen Ristin Haitin katastrofirahastoon. |
| Helsinki-viikko |
|
| Kuva © Comma Image Oy |
Helsinki-viikkoa juhlitaan 3.-20.6.2010 ja Helsinki-päivää perinteisesti 12.6.2010. Helsinki-päivän ympärille kasvanut Helsinki-viikko tarjoilee tulevana kesänä kaupunkilaisille elämyksiä, kokemuksia ja tekemistä jokaiseen makuun. Monipuolinen ohjelmisto näkyy, kuuluu ja maistuu ympäri Helsinkiä keskustasta lähiöihin. Kaartin soittokunta -festivaali levittäytyy Helsinkiin 3. - 6.6. ja Basso-festivaali rytmittää kaupunkitunnelmaa 5. - 6.6. Basso-festivaalin ohjelma julkistetaan maaliskuussa. Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna esittäytyvät Senaatintorilla 11.6 ja 13.6. ja 14. - 20.6 juhlitaan Les Lumierèsin, valistusajan kulttuurifestivaalin merkeissä Suomenlinnassa ja muualla Helsingissä. Pihlajamäki Goes Blues 5.6.2010 klo 14-18 tarjoilee tuhdin paketin rentoa rytmimusiikkia ehdassa 60-luvun maisemassa. Esiintyjinä Pihlajamäen Kiillepuistossa nähdään tänä vuonna Johnny Blue Bonanza, Tim Lothar solo, Rock´n roll Ladies Erja Lyytinen, Maya Paakkari sekä Maria Hänninen. Tapahtuman iltajamit järjestetään Pihlajamäen ostoskeskuksella ja ravintola Juttutuvassa. Tarkemmat tiedot tapahtumasta: www.pihlajamaki.info/blues Helsinki-päivänä juhlitaan Helsingin syntymäpäivää sekä 20-vuotiasta Samba Carnavalia. Tämän kunniaksi iloinen karnevaalihenki ja musiikki levittäytyy Helsinkiin koko viikonlopuksi. Tarkemmat ohjelmatiedot päivittyvät sivuille www.helsinkiviikko.fi kevään aikana! |
| Finnish Travel Quality Award Helsingin kaupungille |
|
| Kuva©Joni Rousku |
Viidettä kertaa jaettu Finnish Travel Quality Award luovutettiin Matkamessuilla tammikuussa Helsingin kaupungille. Palkittavan valinnassa kiinnitetään huomiota laadukkaaseen ja jatkuvasti kehittyvään toimintaan. Raati kiitti Helsinkiä erityisesti vahvasta satsauksesta imagoon ”ihmisten Helsinkinä”. Erikseen mainittiin muun muassa suurtapahtumien mallikas hoitaminen, omaperäiset ideat, pimeyden hyödyntäminen matkailuvalttina, palvelujen parantaminen sekä hyvin koulutetut ja palvelevat Helsinki Help -turistineuvojat. Finnish Travel Quality Award -palkinnolla halutaan kannustaa matkailualaa kehittämään laadukkaampaa sisältöä sekä elämyksiä tuottavia tuotteita ja palveluita. Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu ohjaa 5 000 euron palkintorahan Design District -alueen kehittämiseen. – Helsingin asema vuoden 2012 designpääkaupunkina takaa sen, että tulevina vuosina design tulee olemaan kärkenä esimerkiksi matkailumarkkinoinnissa. Kaupungille on tärkeää, että Helsingin designkentästä löytyy monimuotoista tarjottavaa ja kiinnostavia käyntikohteita muotoilusektorista kiinnostuneille. Design District Helsinki on erinomainen esimerkki muotoiluyrittäjien verkostosta, jonka yhteistyöllä on syntynyt kokonainen muotoiluorientoitunut kaupunginosa, elinkeinojohtaja Eero Holstila painottaa. Nyt viidettä kertaa jaettua palkintoa isännöivät Suomen Matkatoimisto, Gloria-lehdet ja Suomen Messut. Matkailualan vaikuttajista koostuva esiraati nimeää vuosittain ehdokkaat, joiden joukosta paljon matkustava julkisuuden henkilö tekee valinnan. Tällä kertaa raatiin oli kutsuttu valitsijaksi Eva Polttila. |
| StadiJump |
|
| Kuva©Hiihtoliitto |
StadiJump Helsingin Narinkkatorilla 12.-14.2.2010 kokoaa paikalle joukon huimapäitä ja heidän fanejaan. Myös sinä voit osallistua! Olympialaisten avausviikonloppuna vilkkaalle torille nousee kolmeksi päiväksi noin K5-kokoinen hyppyrimäki. Tapahtuman tarkoitus on tuoda mäkihyppy lähelle kaupunkilaista ja kunnioittaa lajin vahvoja perinteitä Suomessa. Mäki on osan ajasta auki kaikille halukkaille ja mäkihyppykoulutusta on myös tarjolla. Virallinen avaushyppy hypätään perjantaina 12.2. klo 17. Avaushypyn tekee olympiavoittaja Toni Nieminen. Avaushyppy on samalla myös mäkiennätys, ja tämän ennätyksen rikkoja palkitaan Stadin Mäkikotka -palkinnolla. StadiJump toteutetaan yhdessä Finnjumping ry:n ja Helsingin Kaupungin kanssa. Tapahtuman järjestää Story Of Sports. Tapahtuman virallisille sivuille pääset tästä. |
| Suomalainen design esittäytyi Madridissa |
|
|
| Kuva©Hilkka Hytönen |
Helsinki-Madrid FINDESIGN-näyttely oli esillä 4.11.2009 - 10.1.2010 Mataderon designkeskuksessa. Näyttely oli suomalaisen muotoilukuukauden – Mes des Diseño Finlandés – päätapahtuma. Innoittajana toimi Helsingin kaupunki, joka on ottanut designin kehittämisen uuteen strategiaohjelmaansa. Näyttely toimi myös erinomaisena design-airuena Helsingin saatua World Design Capital 2012-arvonimen. Kahden kuukauden aikana näyttelyssä kävi n. 20 000 vierasta. Näytteillä oli satoja esimerkkejä eri alojen muotoilusta - huonekaluista ja tekstiileistä aina kenkiin, astioihin ja valaisimiin. Vakiintuneet klassikot kohtasivat designin uudet innovaattorit. Uusimmassa muotoilussa korostuu monialaisuus, joka ulottuu graafisesta suunnittelusta arkkitehtuuriin, teollisesta muotoilusta muotiin ja palveluiden suunnitteluun. Tulevaisuuden avainsanoja ovat vuorovaikutus ja kommunikaatio sekä räätälöidyt tuotteet, joiden suunnitteluun käyttäjät pääsevät itse osallistumaan. Näyttelyn tuotti Helsinki Design Week yhteistyössä Helsingin kaupungin, Madridin Suomen Instituutin ja Madridin designyhdistys DIMADin kanssa. Myös neljä madridilaista asiantuntijaa kävi Helsingissä syyskuussa tutustumassa helsinkiläisiin muotoiluyrityksiin ja valisemassa espanjalaisia kiinnostavia tuotteita näyttelyyn. Heidän näkemyksistään voi lukea MyHelsinki-verkkosivuilta: http://www.myhelsinki.fi/helsinki-madrid.html Kuva©Hilkka Hytönen
Design-näyttelyä elävöittääkseen Helsingin kaupungin tapahtumayksikkö tuotti kolme oheistapahtumaa erilaisille kohdeyleisöille. Sunnuntaina 13.12.2009 lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki järjesti 5-11-vuotiaille lapsille työpajan ”Karkkitehtuuri - Arquitectura Dulce”. Työpajan ohjaajana toimi arkkitehti ja pedagogi Pihla Meskanen. Koko perheen tapahtumaan osallistuneet lapset suunnittelivat päähineet karkeista ja cocktail-tikuista ja esittelivät niitä “hatwalkilla”. Maanantaina 14.12.2009 Pihla Meskanen piti luennon aiheesta “Lapset ja arkkitehtuuri” La Casa Encendida-kulttuurikeskuksessa. Tilaisuuteen osallistui lukuisa joukko arkkitehteja ja opiskelijoita. Torstaina 17.12.2009 Helsingin sosiaaliviraston Uusix-verstas esittäytyi Mataderossa. Työpajapäällikkö Vuokko Oikarinen ja keraamikko Lisa Giraldo-Gerdt kertoivat verstaan eettisistä ja kestävän kehityksen mukaisista toimintaperiaatteista. Verstailla työskentelee kuntoutettavia, työharjoittelijoita ja tukityöllistettyjä. Kaikki Uusix-tuotteet tehdään kierrätysmateriaaleista käsityönä. Muotoilukuukaudesta kirjoitettiin Espanjassa poikkeuksellisen laajalti niin painetussa lehdistössä kuin verkkojulkaisuissakin. Mm. El País-lehti julkaisi viikkoliitteessään kuuden sivun artikkelin design-näyttelystä ja La Vanguardia kirjoitti viikkoliitteessään neljä sivua näyttelystä. Näiden kautta Helsinkiä ja suomalaista designia markkinoitiin miljoonille lukijoille. |
| Tapaa vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit Helsingissä |
|
| Kuva©Hanna Päivärinta |
Turku ja Tallinna esittäytyvät Matkamessuilla tammikuussa ja Senaatintorilla kesäkuussa. Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkeina on ainutlaatuinen pari, Itämeren kauneimmat kaupungit Turku ja Tallinna. Kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna sijaitsevat lähempänä toisiaan kuin yksikään kulttuuripääkaupunkikaksikko koskaan aikaisemmin. Kulttuuripääkaupungit eivät ole myöskään ennen Turun ja Tallinnan vuotta 2011 jakaneet samantyyppistä historiaa, kulttuuria ja arvomaailmaa - saati yhteistä merta. Itämeri eri näkökulmista tarkasteltuna on Turun ja Tallinnan yhteisten ohjelmien keskiössä. Yhteisiä ohjelmia tulee olemaan kymmenkunta, ja ne valmistuvat yleisölle kerrottaviksi huhtikuussa 2010. Yhteistyötä kaupunkien välillä tehdään vahvasti koko kulttuuripääkaupunkimatkan ajan, ja myös sen jälkeen. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista molemmilla kaupungeilla on pysyvien jälkien jättäminen kaupunkeihin ja sen asukkaisiin sekä erilaisiin toimintamalleihin kaupungeissa ja kaupunkien välillä. Matkamessuilla 21.–24.1. tapaat kulttuuripääkaupunki Turun osastolla 1D21 ja Tallinnan osastolla 6E49. Kulttuuripääkaupungit Helsingin vierainaSeuraavan kerran Turku ja Tallinna esittäytyvät Helsingissä kesäkuussa 2010. Vuoden 2011 kulttuuripääkaupungit ovat tuolloin Helsingin kaupungin vieraina ja esittävät parastaan niin Senaatintorilla, Esplanadilla kuin Helsingin kiinnostavimmissa klubeissa ja ravintoloissa. Turku ja Tallinna saapuvat Helsinkiin perjantaina 11.6. iltapäivällä. Ensimmäinen suurtapahtuma on Senaatintorilla samana iltana. Ja yöllä Helsingin klubeissa soi turkulainen ja tallinnalainen konemusiikki. Lauantaina 12.6. on Helsinki-päivä, jolloin keskusta on pyhitetty entiseen tapaan Helsingin kaupungin omille juhlille. Turku ja Tallinna osallistuvat kuitenkin vahvasti esimerkiksi perinteiseen sambakulkueeseen. Sunnuntaina 13.6. Turku ja Tallinna esittäytyvät taas vahvasti ympäri Helsinkiä. Tiedossa on mukavaa yhdessäoloa koko perheelle kulttuurin siivittämänä. Vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungit Turku ja Tallinna kertovat kesäkuun Helsinki-tapahtuman tarkemman ohjelman huhtikuussa 2010. |
| Your Move 2011 Helsingissä |
|
|
|
Your Move 2011 on ampaissut liikkeelle. 50 000 nuorta liikkuu mitä erilaisimmin tavoin Your Move 2011 -suurtapahtumassa Helsingissä. Matkalla kohti sitä nuoret ideoivat ja järjestävät 500 paikallista ja vähintään 5 alueellista liikuntatapahtumaa. Liikuntatapahtumien suunnittelu ja toteutus on hyvä keino nuorten aktivointiin ja innostamiseen. Nuoret itse tietävät myös parhaiten, minkälainen tapahtuma heidän ikäisiään kiinnostaa. Your Move tarttuu isoon kansanterveydelliseen ongelmaan, sillä alle puolet nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Your Move onkin suomalaisen urheilukentän mittavin satsaus nuoriin, ja parhaimmillaan se johtaa uudenlaiseen nuorten liikuntakulttuuriin. Netti ja alueelliset tapahtumatYour Move aktivoi nuoria liikkumaan netin avulla. IRC-Galleriassa on avattu Your Move -yhteisö, jossa nuoret voivat käydä ilmoittamassa omia tapahtumiaan ja bongaamassa itseään kiinnostavia tapahtumia. Tavoitteena on 500 nuorten itsensä suunnittelemaa tapahtumaa vuoden 2011 loppuun mennessä. Your Move -tapahtumaketjun alueelliset tapahtumat järjestetään keväällä 2010 muun muassa Oulussa, Seinäjoella, Porissa, Joensuussa ja Helsingissä. Jokaiseen tapahtumaan odotetaan 2000–5000 nuorta. Your move -suurtapahtumaYour Move -tapahtumaketju huipentuu suurtapahtumaan Helsingissä 27.5.–1.6.2011. Suomen suurimmassa liikunta- ja urheilutapahtumassa 50 000 nuorta kokeilee eri liikunta- ja urheilulajeja, selvittää hullut japanilaiset -tyylisiä ratoja, pitää hauskaa ja hengailee. Tapahtumapaikkana on Olympiastadionin ja Kisahallin ympäristö aina Narinkkatorille saakka. |
| Suuret purjelaivat saapuvat Helsinkiin 2013 |
|
| Kuva © Esko Jämsä |
Helsinki on yksi vuoden 2013 Tall Ships Race -purjelaivakilpailun isäntäkaupungeista. Helsinki on yksi vuoden 2013 Tall Ships Race -purjelaivakilpailun isäntäkaupungeista. Kilpailu starttaa Tanskan Århusista Helsinkiin, jatkaen Latvian Riikaan ja päättyen Puolan Stettiniin. Kilpailu järjestetään heinä-elokuussa ja suuret purjelaivat viipyvät Helsingissä neljä päivää, joista ainakin yksi päivä osuu viikonloppuun. The Tall Ships Races - purjelaivakilpailu järjestetään vuosittain Euroopan merillä, mutta Itämerellä kilpaillaan vain joka neljäs vuosi. Kilpailu tulee olemaan Helsingin kesän 2013 päätapahtumista. Helsinki on toiminut Tall Ships Race -kilpailujen kohdesatamana vuosina 1972, 1988 ja viimeksi vuonna 2000. Tuolloin tapahtumaan osallistui noin 80 alusta eri puolilta maailmaa. Se keräsi Pohjoisrannan ja Katajanokan alueelle yhteensä noin 450 000 kävijää.
|
| Helsinki hurmaa kainuulaiset vuonna 2010 |
|
| Kuva©Hanna Päivärinta |
Kainuu esittäytyi koko maakunnan voimin vuonna 1994 Helsingin Senaatintorilla. Nyt Helsingin kaupunki saapuu koko vuoden kestävälle vastavierailulle Kainuuseen. Kainuussa ohjelman kirjo ulottuu nukketeatterista elinkeinoseminaariin, merellisestä kamarimusiikkikonsertista Kuin silloin ennen -teematansseihin. Pääkaupunki esittäytyy tänä vuonna Kainuussa teemalla Helsinkiläisiä nyt - kohtaamisia Kainuussa. Vuoden aikana pyritään luomaan uusia pysyviä yhteyksiä Suomen ainoan metropolin ja luonnoltaan rikkaan Kainuun välille. Ohjelmatarjontaa kaikenikäisilleOhjelmaa on Kainuussa tarjolla niin lapsille kuin aikuisillekin. Kainuun ala-asteen 1 300 oppilasta on työstänyt jo syksyn 2009 aikana materiaalia nukketeatteria varten. Varttuneempi väki voi toukokuussa taas tanssia Sotkamon Naapurinvaaralla Pirkko Mannolan ja Lasse Liemolan tahdittamana. Myös Kajaanin Runoviikko, Kuhmon Kamarimusiikki- ja kansanmusiikkitapahtuma Sommelo saavat lisäohjelmistoa teemavuoden tarjonnasta. Kainuulaisille tarjotaan taidenäyttelyjä ja elokuvia, eikä sovi unohtaa keittiömestari Jyrki Sukulan tarjoilemia helsinkiläisiä makujakaan. Elokuun päätapahtumat 12.–15.8.2010Helsinki-teemavuosi huipentuu elokuussa. Helsingin ja Kainuun elinkeinoelämän edustajat kokoontuvat elinkeinoseminaariin Kuhmoon 12. elokuuta. Myös Helsingin kaupunginhallitus vierailee Kainuussa 11.–13.8. He osallistuvat elinkeinoseminaariin ja tutustuvat Kainuun maakuntamalliin. Helsinkiläiset päättäjät saavat nauttia myös Kainuun maisemista Vuokatin vaaran valloituksessa. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on lupautunut juhlapuhujaksi Kainuun perinteiseen maakuntajuhlaan 14. elokuuta. Juhlan lopuksi esiintyy itsenäisyyspäivän juhlilta tuttu Kaartin Soittokunta solisteineen. Kajaani-hallin päätapahtumassa 15.8. esiintyvät jazzorkesteri UMO ja lauluyhtye Rajaton. Teemavuoden ohjelmisto päivittyy tästä lähtien Kainuun maakunta -kuntayhtymän verkkosivuille, minne pääset tutustumaan nappia klikkaamalla.
|
| Helsingistä Maailman designpääkaupunki 2012 |
|
| Kuva©Marita Haukemaa |
Designpääkaupungin asema tuo Helsingin seudulle runsaasti muotoilualan tapahtumia ja laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Järjestelyt alkavat heti. -Kutsumme kaikki Helsingin seudun asukkaat, alan yritykset ja muut yhteisöt sekä Helsingissä vierailevat desiginin ammattilaiset ja harrastajat mukaan vuoden 2012 valmisteluihin ja tapahtumiin. Meille on suuri haaste kehittää Helsingistä ja muista hankkeessa mukana olevista kaupungeista designin avulla sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti entistä parempia, kuten designpääkaupungin valintakriteereissä todetaan, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo. -Työt aloitetaan heti. Kyse on paljon enemmästä kuin yhdestä vuodesta tai yhdestä kaupungista. Maailman designpääkaupunki palvelee koko seudun pitkäjännitteistä kehittämistä. Samalla vahvistamme kansainvälistä asemaamme. - Tämä on valtavan hieno asia ja tärkeä tunnustus Helsingille sekä meidän yhteistyökumppaneillemme Espoolle, Vantaalle, Kauniaisille ja Lahdelle ja mukana olleille lukuisille yhteisöille ja ihmisille. Olemme saaneet ainutlaatuisen mahdollisuuden, josta kannattaa ottaa irti kaikki ilo ja hyöty, toteaa Pajunen, joka otti WDC 2012-nimityksen vastaan maailman designkongressissa Singaporessa.
Kuva©Joni Rousku Helsingin maailmandesignpääkaupunkihakemuksen tunnus oli Open Helsinki – Embedding Design in Life eli suomeksi Avoin Helsinki – Design on osa elämää. Tämän pohjalta rakennetaan myös merkkivuoden kunnianhimoinen ohjelma. Helsinki voitti toisen finalistin, Hollannin Eindhovenin. Kaikkiaan Maailman designpääkaupungiksi haki yli 40 kaupunkia eri puolilta maailmaa. World Design Capital -nimitys myönnetään joka toinen vuosi kaupungille, joka designin avulla luo uutta eloa kaupunkiin ja uudistaa kaupunkimaista ympäristöään. Tittelin avulla kaupunkeja halutaan rohkaista hyödyntämään designia sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen edistämiseksi. Helsinki on kolmas kaupunki, joka saa designpääkaupungin nimityksen. Viime vuonna kunnian sai Italian Torino ja ensi vuonna vuorossa on Etelä-Korean Soul. Helsinki avasi design-aiheiset verkkosivut tukemaan hakemusta Maailman designpääkaupungiksi vuonna 2012 (World Design Capital 2012). Lisätietoja löydät kolmekielisestä Open Helsinki - Embedding Design in Life -sivustolta. |
| Vuoden 2012 EM-kilpailut järjestetään Helsingissä |
|
|
| Kuva©SUL |
Euroopan Yleisurheiluliiton hallitus on päättänyt myöntää uudenmuotoiset vuoden 2012 EM-kilpailut järjestettäväksi Suomen Urheiluliitolle ja Helsingin kaupungille. Vuosi 2012 on tiivis urheiluvuosi, johon mahtuu useita urheilun suurtapahtumia. Uudelle tapahtumalle tehdään kesän kalenterissa tilaa siten, että silloin ei järjestetä lainkaan perinteisesti samaan ajankohtaan osuneita Euroopan cupia tai Euroopan superliigaa. Euroopan Yleisurheiluliitto on etsinyt vuoden 2012 kisajärjestäjää keskustelemalla järjestelyoikeuksista useiden ehdokkaiden kanssa. Eurooppa siirtyy viimeisenä maanosana kahden vuoden välein järjestettävien mestaruuskisojen rytmiin. Kisat on määrä pitää Helsingissä 27.6.-1.7. Kisoihin odotetaan 50 maata ja yli 1200 urheilijaa, Kisajärjestelyihin tarvitaan lähes 2000 vapaaehtoistyöntekijää. Kisoihin liittyvä televisiointisopimus on vielä auki, ja TV-oikeuden omistava Euroopan Yleisurheiluliitto käy asiasta neuvotteluja lähinnä Euroopan Yleisradioliitto EBU:n kanssa. |








