Helsinki-viikko kiittää ja palaa kaupunkiin entistä ehompana ensi vuonna
Merellinen Helsinki houkuttelee toreille, rannoille, puistoihin ja eri kaupunginosiin
Valon vuodenaika valaisee kaupungin yllätyksellisesti jälleen vuonna 2011
Vuoden 2012 EM-kilpailut järjestetään Helsingissä 27.6. - 1.7.2012
Maailman designpääkaupunki 2012 Helsinki tekee designista osan elämää
Helsinki on yksi vuoden 2013 Tall Ships Race -kilpailun isäntäkaupungeista.
Helsinki-päivä ja Samba Carnaval jälleen ensi vuonna 12.6.
<< takaisin
Vuodenvaihteen tapahtumat muuttavat liikennejärjestelyitä
Kuva©Kaapo Kamu

Uudenvuoden vastaanotto ja Valon vuodenaika -tapahtuma muuttavat liikennejärjestelyitä Senaatintorin ympäristössä ja Katajanokalla keskiviikon 23. joulukuuta ja lauantain 9. tammikuuta välisenä aikana. Kaisaniementie yksisuuntaistetaan 27.12. - 3.1 väliseksi ajaksi, ajosuunta on rannasta asemalle päin. Kaisaniementien ja Kaisaniemenrannan varteen järjestetään pysäköintipaikkoja turistiliikenteen linja-autoille 27.12. - 2.1. väliseksi ajaksi.

Unioninkatu suljetaan läpiajolta Senaatintorin kohdalta, sekä Hallituskatu Tuomiokirkon edustalta sunnuntaina 27.12. klo 9. Tapahtuman rakentamisen vuoksi osa Unioninkadusta, Yliopistonkadusta ja Hallituskadusta suljetaan ajoneuvoliikenteeltä keskiviikkoaamuna 30.12. kello 7. Torstaina katujen risteysalue suljetaan myös jalankulkijoilta klo 16 jälkeen. Tämän jälkeen käynti tuomiokirkkoon on järjestetty Kirkkokadun puolelta. Rakennus- ja purkuvaiheen sekä tapahtumien aikana torin reunustan pysäköintipaikat eivät ole käytettävissä. Torin reunan turistiliikenteen linja-autopysäkit ovat myös poissa käytöstä.

Torstaina 31.12. kello 18 ajokieltoaluetta laajennetaan Senaatintoria ympäröivien kortteleiden katuosuuksille. Tonteille ajo kuitenkin sallitaan. Osa torin ympäristön kaduista on siirtokehotusaluetta, jolle ei saa pysäköidä. Myös Kauppatorin parkkipaikat ovat poissa käytöstä aattoiltana klo 16 alkaen.

Liikennejärjestelyt vaikuttavat myös raitiovaunuliikenteeseen, joukkoliikenteestä tapahtuman aikana on tietoja saatavilla HKL:n Internet-sivuilta. Senaatintorin taksiasema siirtyy Mariankadulle Ritaritalon kohdalle aattoiltana klo 18.

Pohjoisesplanadi suljetaan aattoiltana klo 22 välillä Kanavakatu - Fabianinkatu. Yleisömäärästä riippuen katuosuus voidaan sulkea aiemmin. Kiertotie Pohjoisrantaan kulkee Fabianinkadun kautta Kaisaniemenkadulle ja sieltä edelleen Liisankadulle. Katajanokalle pääsee Pohjoisrantaa pitkin Kanavakadun kautta.

Ilotulituksen valmisteluiden vuoksi Kanavaterminaalin ympäristöä suljetaan aattoaamuna. Lisäksi Katajanokanlaituri suljetaan aattoiltana kello 22 ja liikenne ohjataan Kanavakadun kautta Pohjoisrantaan. Kaikki liikennejärjestelyt palautuvat normaaleiksi sunnuntain 3.1. aamupäivään mennessä lukuun ottamatta Hallituskatua, joka on suljettu ajoneuvoliikenteeltä Snellmaninkadun ja Unioninkadun välillä lauantaihin 9.1. asti ja yliopiston päärakennuksen ja valtioneuvoston linnan edustan parkkipaikkoja, jotka ovat poissa käytöstä 9.1. asti.

Autoilijoiden kannattaa noudattaa erityistä tarkkuutta Senaatintorin ja Kauppatorin ympäristössä pysäköidessä. Pysäköinniltä kielletyt alueet on merkitty aiemmasta poiketen käyttäen siirtokehotustauluja Kaisaniemenrantaa lukuun ottamatta.

Lue tiedote poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä täältä.

Uudenvuoden joukkoliikenteestä saa tietoja myös HKL:n ja YTV:n sivuilta .

Kaupungissa tapahtuu Valon vuodenaikana 2010

Valon vuodenaikana 2010 valoa pimeyteen tuovat Senaatintorin ja Eduskuntatalon valoinstallatioiden lisäksi myös lukuisat oheistapahtumat kaupungilla. Voit tutustua Yö-näyttelyyn tai siemailla glögiä Café Engelin glögikahvilassa Sederholmin talossa. Lisäksi Rautatientorin jääpuistossa voi talvista päivää viettää luistellen keskellä kaupungin vilinää tai rauhoittua loppiaisena Cantores Minores -poikakuoron jouluoratorion parissa Tuomiokirkossa.

Vastaa myös Valon vuodenaika -tapahtumaan liittyvään kyselyyn ja voita! Kyselyyn pääset täältä.

Glögittelyä Helsingin Yössä

Helsingin kaupunginmuseon uusi Yö-näyttely Sederholmin talossa Senaatintorin kulmalla on valoesityksen kunniaksi auki 2.–6.1.2010 klo 11–22. Yö-näyttely kertoo kaupungin elämästä pimeyden hetkinä ja sopii Valon vuodenajan teemaan mainiosti. Vanhan kauppiastalon hämärissä huoneissa tirkistellään entisaikain helsinkiläisten makuukamareihin, tähyillään tähtiä, urakoidaan yötöitä, ilakoidaan juhlahumussa, tulkitaan unia ja säikytään yön aaveita. Yö-näyttely on rentouttava ja virkistävä aikamatka öiseen Helsinkiin. Esimakua näyttelystä löydät täältä.

Sederholmin talossa toimii klo 17–22 myös Café Engelin glögikahvila, jossa voi poiketa lämmittelemässä ja levähtää näyttelyn katsomisen jälkeen. Glögimukin voi ostaa mukaankin. Mausteilta tuoksuvasta glögistä tuli joulukauden juoma 1800-luvun lopulla Ruotsissa. Suomessa glögiä alettiin juoda yleisesti vasta 1960-luvulla. Uudenvuodenpäivänä 1.1.2010 Sederholmin talo ja glögikahvila on suljettu, mutta Café Engel senaatintorin edustalla palvelee normaalisti.

Valon vuodenaika -teemaopastusta Eduskuntatalossa

Maanantaina 4.1. ja tiistaina 5.1. kello 14.00 järjestetään yleisöopastukset Eduskuntatalossa, joiden teemana on Valon vuodenaika. Valotaiteilija Mikki Kunttu kertoo yleisölle omasta työstään ja lähtökohdistaan Eduskuntatalossa. Suomenkielinen opastettu kierros kestää noin tunnin ja alkaa Mannerheimintie 30:n yleisösisäänkäynniltä. Opastuksen jälkeen voit jäädä ihailemaan klo 16 alkavaa Eduskuntatalon Oratoribus-valoesitystä. Tervetuloa!

 Luistelua värien ja musiikin sinfoniassa

Rautatientorin Jääpuisto haluaa olla mukana juhlistamassa Valon vuodenaikaa valaisemalla Jääpuiston värivaloin 1.-6.1.2010. Jääpuisto näyttäytyy tapahtuman ajan sinertävässä sävyssä. Lisäksi Jääpuistossa nähdään loppiaisena Helsingin kaupunginorkesterin elokuvamusiikkiaiheinen konsertti suorana lähetyksenä screenille heijastettuna klo 15-17. Konsertti järjestetään Finlandia-talolla ja sen juontaa elokuvaguru Peter Von Bagh.

Nauti kaupunkikulttuurista luistimet jalassa, viihdy kuuman juoman kera Jääpuiston tunnelmallisessa kahvilassa, kuuntele musiikkia tai tapaa tuttuja. Jääpuistoon saat tulla sellaisena kuin olet! Unelmien Helsinki- ja Best of Helsinki- sekä SLA ry:n Vuoden 2008 Liikuntateko tunnustuksilla palkittu Jääpuisto on oiva tapa tavata, sillä se on tehty luistelua, ulkoilua, yhdessäoloa ja kaupunkikulttuurin nauttimista varten.

Jääpuisto sijaitsee Helsingin rautatieaseman vieressä Helsingin Rautatientorilla ja on avoinna maaraskuusta maaliskuuhun. Luistimia voi tarvittaessa vuokrata lipunmyynnin yhteydessä toimivasta luistinvuokraamosta. Lisätietoa Jääpuistosta löydät täältä.

Loppiaistunnelmaa Tuomiokirkossa

Loppiaisena 6.1.2010 klo 18 kuullaan Tuomiokirkossa J.S. Bachin Jouluoratorio poikakuoro Cantores Minoresin esittämänä. Tapahtumaan lippuja voi ostaa Lippupalvelun myyntipisteistä sekä tuntia ennen Tuomiokirkon ovelta.

Helsingin Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2009 - 2010. Cantores Minores johtajanaan Hannu Norjanen konsertoi Tuomiokirkossa 18.12, 21.12, 25.12 ja loppiaisena 6.1.2010. Loppiaisen konsertin aikana Senaatintorin valoinstallaatio Heijastuksia esitetään ilman musiikkia klo 18, 18.30 ja 19. 

Cantores Minores on Suomen vanhin ja menestyksekkäin poikakuoro. Sen ensimmäiset harjoitukset pidettiin joulukuussa 1952. Vuoden 2005 alussa kuoron taiteellisena johtajana ja opiston rehtorina aloitti kapellimestari Hannu Norjanen. Hänen kaudellaan klassista kansainvälistä repertuaaria on laajennettu ja nykymusiikin osuus on lisääntynyt entisestään. Cantores Minores -kuoron omille sivuille pääset tästä

Valon vuodenajan oheistapahtumien tiedotteen voit lukea täältä.

Tuomaan markkinat 7.12 - 22.12
Kuva©Esko Jämsä

Markkinat kestävät tänä vuonna kaksi päivää pidempään kuin viime vuonna ja ne avautuvat aamuisin tunnin aikaisemmin. Tuomaan markkinat ovat auki arkisin klo. 9-19 ja viikonloppuisin klo. 9-18. Joulupukki vierailee Esplanadin puistossa 7., 12., 13., 19., ja 20.12. klo 11–17 ja Tiernapojat esiintyvät la–su 12.–13.12. ja pe–la 18.–19.12 klo 12.30 ja 13.30

Tuomaan markkinoiden lisäksi hyviä markkinoita riittää ympäri kaupunkia, vaikkei Tuomaan markkinoille pääsisikään. Hakaniementorin markkinat järjestetään tänä vuonna 13.12. Töölöntorin Talonpojanmarkkinat pidetään 5. ja 19.12. ja Ylä-Malmintorin markkinat 20.12.

Helsingin kauppahallit pitävät ovet avoinna tavallista pidempään jouluaikana. Huomaathan, että hallien ovet ovat avoinna vielä jouluaattonakin kello 8–13. Tervetuloa kaupoille!

Jouluisia poimintoja
Kuva©Paul Williams

22.11. Aleksanterinkadun jouluvalot sytytetiin

28.-29.11. Suomenlinnan joulutapahtuma
Lisätietoja Suomenlinnan verkkosivuilta

29.11.-6.1. Joulufiilistä Talvipuutarhasta
Talvipuutarhan väki on valmistellut kävijöilleen tunnelmallisen joulukeitaan, joka sopii koko perheelle ikään katsomatta.
Lisätietoja rakennusviraston verkkosivuilta

29.11. Joulu tulee kaupunginmuseoon
Helsingin kaupunginmuseon historiallinen joulukatu avataan Sofiankadulla ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29.11.2009 klo 12. Valot sytyttää Aira Samulin seuranaan vossikalla ajeleva vanhanajan joulupukki, tonttuja ja entisajan helsinkiläisiä. Museon joulukauden aloittava Adventin avaus tarjoaa perinteistä joulutunnelmaa ja ohjelmaa myös Sederholmin talossa, Ruiskumestarin talossa ja Tuomarinkylän kartanossa. Tiernapojat ulottavat tänä vuonna retkensä Tuomarinkylään asti. Tapahtumaan on vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina.
Lisätieotoja kaupunginmuseon verkkosivuilta 

2.-6.12. Naisten Joulumessu Wanhassa Satamassa
Tapahtuman verkkosivut

3.12. Ylipormestarin itsenäisyysjuhla Helsingin peruskoulujen 4. luokille
Lisätietoja tapahtumasta

6.12.-6.1. Tallitontun reitti Korkeasaaressa
Korkeasaaren verkkosivut

7.-22.12. Tuomaan markkinat Esplanadin puistossa

Markkinakojujen pystytys alkaa Esplanadin puistossa torstaina 3.12. ja jatkuu pari kolme päivää. Kotoisia herkkuja ja käsitöitä omaksi iloksi tai pukin konttiin pääsee ostamaan 7.12. kello 9 alkaen. Markkinat kestävät tänä vuonna kaksi päivää pidempään kuin viime vuonna ja ne avautuvat aamuisin tunnin aikaisemmin. Kauppiaita on Espalla yhteensä 142. 

Tuomaan markkinat Esplanadin puistossa 7.–22.12.2009

Arkisin klo 9–19, la–su klo 9–18

Joulupukki paikalla 7., 12., 13., 19., ja 20.12. klo 11–17

Tiernapojat La–su 12.–13.12. ja pe–la 18.–19.12 klo 12.30 ja 13.30

Lisätietoja kiinteistöviraston verkkosivuilta 

13.12. Seurasaaren Joulupolku
Lisätietoja tapahtumasta
Tapahtuman verkkosivut

13.12. Gardenian perinteiset joulumarkkinat
Lisätietoja Gardenian verkkosivuilta

13.-23.12. Wanhan joulumyyjäiset
Lisätietoja tapahtumasta

31.12. Senaatintorin Uusivuosi
Senaatintorin uudenvuoden vastaanotto 31.12. tuo jälleen lavalle valovoimaisia esiintyjiä ja iloista tunnelmaa.  

Ohjelmassa on mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa perheen pienimmistä aikuisiin. Lasten uudenvuoden juhlaa vietetään klo 17 yliopiston juhlasalissa. Nuorisolle suunnattu Stadi Rock New Year -konsertti esiintyjänään vuoden huipputulokas Wedding Crashers -bändi nostattaa tunnelmaa klo 22 alkaen. Ilta huipentuu klo 23 alkavaan YLE:n suoraan Vuosi vaihtuu -lähetykseen, perinteisiin uudenvuoden tervehdyksiin ja Katajanokalta ammuttavaan ilotulitukseen.

Helsinkiläiset ovat vastaanottaneet uutta vuotta Senaatintorilla vuodesta 1932. Yleisradio on välittänyt tapahtuman tunnelmia suomalaisiin koteihin ensin radion ja myöhemmin TV:n kautta. Lisätietoja tapahtumasta 

1.-6.1.2010 Valon vuodenaika
Näe ja koe Helsinki uudessa valossa – Valon vuodenaika tammikuussa
Eduskuntatalo valaistaan uutena kohteena ja Senaatintorilla koetaan heijastuksia. 

Valon vuodenajan valoteokset taittavat juhlakauden ja vuoden pimeimmän ajankohdan loistollaan. Tapahtumalla halutaan tarjota ihmisille virkistäviä ja yllätyksellisiä kokemuksia. Senaatintori  –pääkaupungin historiallinen arkkitehtuurinen – keskus ja Eduskuntatalo Finlandiapuiston tuntumassa muuttuvat valoteosten näyttämöksi tammikuun alussa.

Teoksen ensi-ilta on 1.1.2010 klo 20. Tämän jälkeen valoteosta voi ihailla 1.1.- 6.1.2010 iltaisin pimeän tultua klo 17 – 23, joka puolen tunnin välein. Teos kestää 15 min.

Lue tapahtuman tiedote

Muuta mukavaa

Vanhan Kauppahalli joulu
Arkisin 21.–23.12. klo 8–20
La 19.12. klo 8–18
Hakaniemen hallin joulu
Arkisin 14.–23.12. klo 8–20
La 19.12. klo 8–18
Su 20.12. klo 12–20
Jouluaattona 24.12. molemmat hallit palvelevat klo 8-13!

Hakaniementorin markkinat kutsuvat pääsääntöisesti joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vuoden viimeiset markkinat ovat 13.12.2009. Töölöntorin Talonpojanmarkkinat pidetään vielä 5.12. ja 19.12.2009. Ylä-Malmintorin markkinat järjestetään 20.12.2009.
Helsingin kauppahallit pitävät ovet avoinna tavallista pidempään jouluaikana

Luistelemaan ja talviuintipaikat Helsingissä
Tekojääradat
Rautatientorin Jääpuisto
Talviuintipaikat

Sosiaaliviraston joulukalenteri
Jouluvalmistelut on täydessä vauhdissa leikkipuistojen ja palvelukeskusten joulupajoissa.
Katso tarkemmat tiedot joulukalenterista

Näe ja koe Helsinki uudessa valossa – Valon vuodenaika tammikuussa

Valon vuodenaika – Season of Light -valoteokset valaisevat Helsinkiä tammikuun alkupäivinä. Valossa Helsingin keskusta muuntautuu elämykseksi ja Itämeren alueen kirkkaimmin loistavaksi kaupunkitapahtumaksi.
Valon vuodenajan valoteokset taittavat juhlakauden ja vuoden pimeimmän ajankohdan loistollaan. Tapahtumalla halutaan tarjota ihmisille virkistäviä ja yllätyksellisiä kokemuksia. Senaatintori  –pääkaupungin historiallinen arkkitehtuurinen – keskus ja Eduskuntatalo Finlandiapuiston tuntumassa muuttuvat valoteosten näyttämöksi tammikuun alussa.

Valotaiteilija Mikki Kuntun suunnittelemat ainutlaatuiset teokset luovat Senaatintorille ja Eduskuntatalolle kiehtovan ja ennenkokemattoman tunnelman, joka tempaa katsojan mukaansa.

Senaatintori ja Heijastuksia – Reflections

 Heijastuksia on aikamatka sekä menneisyyteen että fantasiaan. Senaatintori ja sen miljöö palaavat vuoteen 1852, jolloin Nikolainkirkko (nykyinen Tuomiokirkko) vihittiin käyttöön.

Historiasta siirrytään fantasiamaailmaan, jossa kirkon pilareita pitkin nousevat köynnökset sekä erilaiset valot, värit, varjot ja tekstuurit leikittelevät rakennuksen pinnoilla. Kirkko nähdään muun muassa ajan patinoimana.
Vahvaa visualisuutta tukee säveltäjä, äänisuunnittelija Kasperi Laineen luoma äänimaailma. Teos soveltuu koko perheelle.

Eduskuntatalo ja Oratoribus

Eduskuntatalon valoteos lainaa nimensä alkuperäisen arkkitehtikilpailun voittaneesta ehdotuksesta Oratoribus. Se korostaa rakennuksen ikiaikaista, ryhdikästä olemusta ja tuo esiin sen yksityiskohtia. Vaihtuvat värit ja tunnelmat tuovat syvyyttä rakennuksen pintoihin ja korostavat kohteen erityisasemaa suomalaisessa mielenmaisemassa.
Heijastuksia ja Oratoribus -teokset saavat ensi-iltansa 1. tammikuuta 2010 klo 20. Senaatintorilla esitykset jatkuvat klo 23 asti. Eduskuntatalon valaistus on nonstop klo 09 asti aamulla.

Esitysajat 2. - 8.1.2010 Eduskuntatalo klo 16 - 09 nonstop, Senaatintori 2. - 6.1.2010 klo 17 - 23 tasatunneilta alkaen, puolen tunnin välein. Kesto noin 15 minuuttia. Senaatintorin valoinstallaatio esitetään poikkeuksellisesti ilman musiikkia loppiaisena 6.1.2010 klo 18, 18.30 ja 19 Cantores Minores -kuoron Tuomiokirkon joulukonsertin takia.

Valon vuodenaika -tapahtumassa otetaan huomioon energiankulutus. Valoteoksissa käytetään pääasiassa nykyaikaista led-tekniikkaa, joka on energiatehokkaampaa kuin perinteinen valaistustekniikka.

Helsinki valovoimaiseksi kaupunkikohteeksi

Valon Vuodenaika muokkaa Helsinkiä myös matkakohteena, joka houkuttelee pääkaupunkiseudun asukkaiden lisäksi matkailijoita maksuttomaan ja avoimeen kaupunkitapahtumaan. Helsinki haluaa tulla tunnetuksi valokaupunkina koko Itämeren alueella. Tulevaisuudessa Valon vuodenaika-kaupunkitapahtuman on tarkoitus laajentua muun muassa Finlandiapuiston alueelle.

Helsingin kaupunki liittyi keväällä 2009 kansainväliseen valokaupunkien LUCI-verkostoon (Lighting Urban Community International).

Tapahtuman ajaksi Sederholmin taloon avataan glögikahvila, joka on avoinna 2. - 6.1.2010 klo 17 - 22. Samassa yhteydessä voi tutustua Helsingin kaupunginmuseon uuteen Yö-näyttelyyn. Näyttely aukeaa päivittäin klo 11. Sederholmin talo on Senaatintorin kulmassa.

Eduskuntatalossa järjestetään maanantaina 4.1. ja tiistaina 5.1. kello 14.00 suomenkielisiä yleisöopastuksia, joiden teemana on Valon vuodenaika. Valotaiteilija Mikki Kunttu kertoo yleisölle omasta työstään ja lähtökohdistaan Eduskuntatalossa.

Tuunaa eduskuntatalo netissä

Valon Vuodenaika -tapahtuma löytyy Internetissä osoitteessa www.valonvuodenaika.fi. Voit itse tuunata eduskuntataloa valon ja varjon keinoin. Sivustolta löytyy myös muuta tapahtuman taustatietoa.

Muuta tärkeää

Senaatintorin valoteos aiheuttaa liikennejärjestelyitä torin alueella, muun muassa parkkipaikat ovat      poissa käytöstä ja Hallituskatu on suljettu liikenteeltä torin kohdalla 27.12.2009 - 10.1.2010.
Tapahtuman järjestäjä on Helsingin kaupunki. Valon vuodenajan yhteistyökumppani on Helsingin Energia.
Tapahtuman toteuttamisessa ovat mukana Helsingin yliopisto, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja seurakuntayhtymä, valtioneuvoston linna ja Senaatti-kiinteistöt sekä eduskunta.

Lisätietoja tapahtumasta

www.valonvuodenaika.fi
www.seasonoflight.fi
www.hel.fi/events
www.helen.fi

 

Senaatintorin uusivuosi

Ilta Senaatintorilla huipentuu klo 23 alkavaan Vuosi vaihtuu -ohjelmaan, joka on samalla YLE TV1:llä lähetettävä suora lähetys. Juontajana lähetyksessä nähdään toimittaja Ella Kanninen, ja esiintyjinä näyttelijä-laulajat Mikko Leppilampi ja Maria Ylipää sekä runoilija Anja Erämaja. Ikimuistoisen illan päättää Katajanokalta ammuttava ilotulitus, josta vastaa Ilotulituksen SM-voittaja Ilotulitus Oy.

Nuorten konsertti, Stadi Rock New Year, alkaa klo 22, jolloin esiintymislavan valtaa nouseva tähti, Wedding Crashers. Wedding Crashers soittaa mukaansatempaavaa rockmusiikkia, jonka ilmavat sovitukset ja monimuotoisuus luovat mielleyhtymiä aina Frank Zappasta The Beatlesiin. Nuorten konsertin jälkeen noin klo 22.35 - 23 lavalle nousee stand up -koomikko Pekka Jalava.

Uudenvuodenaaton ensimmäinen päätapahtuma on Lasten uudenvuodenjuhla, jota vietetään kello 17 Helsingin Yliopiston juhlasalissa. Ilmaiskonsertti, jossa maatilan eläimet täyttävät yliopiston juhlasalin sopii koko perheelle noin 3-vuotiaista alkaen.  Kaikki rakastetut eläinlaulut  kuullaan säveltäjä Marjatta Meritähden orkesterin johdolla. Ilmaiset liput konserttiin voi noutaa Yliopiston päärakennuksen vanhan puolen aulasta (Aleksanterinkatu 5) konserttipäivänä 31.12.2009 kello 12 alkaen.

Senaatintorin uudenvuoden tiedote löytyy täältä.

 

 

 

Aleksanterinkadun joulukatu avataan 22.11.
Kuva©HCM

Aleksanterinkadun joulukadun avaus toteutetaan sunnuntaina 22.11. klo 14.00-16.00. Joulukadun avausohjelma koostuu Hyvän Tahdon torista ja virallisesta avausohjelmasta.

Tänä vuonna Hyvän Tahdon torin alue Senaatintorilla avataan klo 14.00 ja virallinen avausohjelma alkaa klo 15.00. Kulkue lähtee Senaatintorilta n. 15.20 ja palaa takaisin torille n. 15.50. 

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, Joulupukki ja kirkon edustaja julistavat Joulukadun avatuksi ja jouluvalot syttyvät Aleksanterinkadulla. Joulukulkue lähtee liikkeelle ja kiertää Senaatintorin kautta Aleksanterinkadulle, Mannerheimintielle ja palaa Pohjois-Esplanadin kautta Senaatintorille. Joulukulkueessa mukana ratsupoliisit, joulupukki hevosrattaissa, vanhoja kuorma-autoja ja museoautoja, lumiukkoja, voimistelutonttusia, lapsienkeleitä, metsäneläinhahmoja, leikkikaluasuisia hahmoja, lumikuningatar ja poneja. 

Senaatintorin Hyvän Tahdon -tapahtuman juontavat Peppi Pitkätossu ja Maddaleena. Sibelius-lukion kuoro ja tiernapojat esiintyvät ja parcour-tontut vilahtelevat Tuomiokirkon portailla. DJ soittaa jouluista musiikkia. Lumiukot ja metsäneläimet tervehtivät torille saapuvia vieraita ja hyväntekeväisyysjärjestöt myyvät pipareita, joulupuuroa, glögiä sekä muita jouluherkkuja ja -tuotteita. 

Aleksin jouluvalot toteutetaan yhteistyössä Helsinki City Markkinointi ry:n ja Helsingin Energian kanssa.

Lisätietoja Helsinki City Markkinointi ry:n sivuilta.

Helsingin Energia

Vanhan ajan joulukatu avataan Sofiankadulla 29.11.
Lisätietoja kaupunginmuseon verkkosivuilta.
 

Helsinki Madrid FinDesign
Kuva©Hilkka Hytönen

Näyttelyn avajaiset ovat  3.11.2009 klo 11.30, jolloin pääministeri Matti Vanhanen avaa virallisesti Suomen muotoilukuukauden päänäyttelyn Madridin Matadero-kulttuurikeskuksessa sijaitsevassa Central de Diseñon näyttelysalissa. Avajaisissa on paikalla myös suomalaisia suunnittelijoita. 

Suomalaista muotoilua esittelevä, Helsinki Madrid FinDesign, avautuu marraskuun alussa Madridin nykytaiteen keskuksessa Mataderossa. Monialaisessa ja interaktiivisessa näyttelyssä on esillä pitkälti toistasataa tuotetta suomalaisilta yrityksiltä ja suunnittelijoilta. Tammikuun 10. päivään asti avoinna oleva näyttely on tulos suomalaisten ja espanjalaisten tekemästä yhteistyöstä, josta vastaavat Helsinki Design Week ja madridilaisten suunnittelijoiden järjestö, DIMAD. Opetusministeriön tukema kulttuuriviennin kärkihanke on vuoden merkittävimpiä kulttuurivientiponnistuksia. Innoituksensa näyttely on saanut Helsingistä, mikä näkyy myös näyttelyn toteutuksessa sekä oheistapahtumissa. Helsingissä design on nostettu keskeiseksi strategiaksi; kaupungin keskustan suuria tyhjentyneitä satama-alueita rakennetaan lähivuosina kokonaan uudelleen. Design on läsnä kaikkialla, kaikille ja kaiken aikaa – se sulautuu osaksi kaupunkilaisten elämää koko pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun ja Lahden yhteistyö muotoilun saralla toi Helsingille myös World Design Capital 2012-arvonimen. Mataderon design-näyttelyä elävöittääkseen kaupungin tapahtumayksikkö järjestää neljä oheistapahtumaa erilaisille kohdeyleisöille.

 HELSINKI-MADRID FINDESIGN -oheistapahtumat:

Arkkitehtuurikoulu Arkki

Sunnuntaina 13.12.2009 lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki järjestää 5-11-vuotiaille lapsille työpajan ”Karkkitehtuuri - Arquitectura Dulce”. Tilaisuuden vetää arkkitehti ja pedagogi Pihla Meskanen. Tapahtumaan osallistuvat lapset suunnittelevat hauskoja hattuja mm. karkeista ja cocktail-tikuista. Työpajan päätteeksi lapset esittelevät tekemiään päähineitä ”hatwalkilla”. Tarjolla on myös glögiä, pipareita ja muuta suomalaista purtavaa lapsille ja heidän perheilleen.

Maanantaina 14.12.2009 Pihla Meskanen pitää luennon aiheesta Lapset ja arkkitehtuuri. Tilaisuus on tarkoitettu arkkitehdeille ja opiskelijoille, ja se järjestetään La Casa Encendida-kulttuurikeskuksessa.

Kaapelitehtaalla toimivan Arkkitehtuurikoulu Arkin lapsille ja nuorille suunnattu arkkitehtuurin opetustarjonta on maailman laajin opetuksen sisältöjen ja tuntimäärien mukaan mitattuna. Arkkitehtuurin perusopetus on tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää toimintaa. Vastaavaa ei tiettävästi ole tarjolla missään muualla maailmassa.

Uusix-verstas

Torstaina 17.12.2009 on vuorossa sosiaaliviraston Uusix-verstaan esittely Mataderossa. Työpajapäällikkö Vuokko Oikarinen ja keraamikko Lisa Giraldo-Gerdt kertovat verstaan toimintafilosofiasta.

Uusix-verstailla työskentelee n. 250 henkilöä, joista noin puolet on kuntoutettavia. Kuntoutujien lisäksi verstailla työskentelee työkokeilijoita, työharjoittelijoita, työelämävalmennettavia ja tuki-työllistettyjä. Verstaalla on yksitoista pajaa: keramiikkapaja, korupaja, metalliverstas, ompelimo, Painotex, polkupyöräverstas, puuverstas, rakennusosasto, rakennusosien kierrätys, tekstiilipaja sekä Uusix-tietotekniikka, johon sisältyy IT-paja sekä verhoomo.

Kierrätysmateriaaleista käsityönä tehdyt laadukkaat Uusix-tuotteet ovat erottuva valinta persoonallisuuttaan korostavalle kuluttajalle. Uusix-verstaiden toimintaa leimaavat eettisyys ja kestävän kehityksen periaatteet, joita noudatetaan niin työntekijöiden hyvinvoinnissa, tuotteiden valmistuksessa kuin ympäristöön liittyvissä seikoissa. Uusix-verstailla voi päivittää osaamistaan oppivassa ja kannustavassa yhteisössä. Verstailla voi löytää ihan uuden suunnan elämälleen!

Estettömyyssuunnitelma - Helsinki for all

Torstaina 7.1.2010 projektinjohtaja Pirjo Tujula esittelee Mataderossa kaupungin esteettömyyssuunnitelman Helsinki kaikille. Se on kaupunginhallituksen päätöksellä ja rakennusviraston johdolla vuonna 2002 aloitettu yhteistyöprojekti. Hankkeessa ovat mukana kaupungin virastojen, vanhus- ja vammaisjärjestöjen, asukkaiden, valtionhallinnon, kiinteistöjen, elinkeinoelämän sekä järjestöjen edustajat. Helsinki kaikille -projektin tavoitteena on kaupunki, jossa kaikkien on helppo liikkua ja toimia. Päämäärämme on Helsinki, jonka kadut ja puistot, rakennukset ja julki-sen liikenteen ratkaisut ovat helppokulkuisia ja toimivat saumattomasti yhteen. Julkiset palvelut ovat kaikkien saavutettavissa.

Helsingistä tulee kaupunki kaikille, kun esteettömyyden toteuttaminen on osa jokaisen viraston ja laitoksen normaalia työtä. Esteetön kaupunki vaatii toteutuakseen myös yksityisten tahojen ponnistuksia. Projekti jatkuu vuoteen 2011.

Helsinki-Madrid FINDESIGN on toteutettu yhteistyössä:

Helsinki Design Week, Instituto Iberoamericano de Finlandia, DIMAD, Central de Diseño - Matadero Madrid, Suomen Madridin suurlähetystö, Opetusministeriö

Lisätietoa:
http://www.helsinkidesignweek.com/ 
http://www.diseno.fi/
http://www.mataderomadrid.com/ 
http://www.dimad.org/

 

Vuoden maustekalat ja silakkayllätykset valittu
Kuva©Marita Haukemaa

Helsingin perinteisillä Silakkamarkkinoilla on tänään valittu tuotekilpailujen voittajat, jotka palkittiin pokaalein ja kunniakirjoin Kauppatorin esiintymislavalla sunnuntaina 4.10. kello 15.30.

Vuoden "maustekalan" arvonimestä kilpaili 19 tuotetta, joista kärkeen sijoittuivat

1. Tage Gustafsson, Hanko, 80 pistettä
2. Hannu Hellsten, Pyhtää, 78 pistettä
3. Pirjo ja Reima Salonen, Taivassalo, 75 pistettä

Lisäksi raadin kunniamaininnan saivat Peter Björkqvist ja Camilla Backlin-Björkqvist.

Vuoden "silakkayllätys" -sarjassa oli 23 osanottajaa ja sen voittajat ovat

1. Peter Björkqvist ja Camilla Backlin-Björkqvist, Molpe: Mustaherukkasilakka, 86 pistettä
2. Tage Gustafsson, Hanko: Kalastajan silakka, 82 pistettä
3. Pirjo ja Reima Salonen, Taivassalo: Agricolan yrttisilakka, 80 pistettä

Tämän vuoden silakkaraadissa olivat: varapuheenjohtaja Olli Aalto/Helsingin Sataman johtokunta, ruokatoimittaja Katja Bäcksbacka/Helsingin Sanomat, viestintäpäällikkö Johanna Korhonen/Greater Helsinki Promotion, viestintäkonsultti Seija Kurunmäki/Kuule Oy, silakan ystävä Sirpa Kuukkanen, silakan ystävä Lea Leppälä, johtaja Juhani Merimaa/Tavastia-klubi, kokkiopiskelija Jyry Rautavirta/Palvelualojen oppilaitos, toimittaja Bettina Sågbom/YLE FST. Raadin puheenjohtajana toimi virastopäällikkö Timo Taulavuori/Helsingin Tukkutori.

Lisätietoja silakkamarkkinoista sataman sivuilta.

www.hel.fi/events

Markkinat ovat avoinna 4.-10.10. su-pe kello 7-19, la kello 7-16


Pablo Picasson laaja näyttely avoinna Ateneumissa

Ateneumin taidemuseossa aukeaa syksyllä 2009 ainutlaatuisen laaja Pablo Picasson (1881–1973) tuotantoa esittelevä näyttely. Taiteilijan tuotannon kaikkia vaiheita kattavasti esittelevässä näyttelyssä on mukana parisensataa teosta, jotka tulevat Ateneumiin Pariisissa sijaitsevan Musée National Picasson kokoelmista. Ennen saapumistaan Ateneumiin museon kokoelmia on ollut esillä mm. Madridin Reina Sofiassa ja National Art Centerissä Tokiossa. Ateneumin jälkeen näyttely nähdään mm. Hampurissa. Helsinki on pohjoismaisista kaupungeista ainoa, jossa tämä Picasso-näyttely vierailee. Ateneumissa nähtävän näyttelyn kokoaa Pariisissa sijaitsevan Musée National Picasson johtaja Anne Baldassari.

Näyttely on osa Helsingin ja pääkaupunkiseudun kuvataiteen vuotta 2009, joka koostuu useiden eri museoiden näyttelyhankkeista. Helsingin kaupunki tukee Ateneumin Picasso-näyttelyä merkittävällä panoksella. Näyttely on avoinna 6.1.2010 asti.

Lisätitoja Ateneumin verkkosivuilta.

Kuva: © Succession Picasso / Kuvasto 2008.
Pablo Picasso
Crâne, oursins et lampe sur une table
(Skull, Sea Urchins, and Lamp on a Table)
27.11.1946, Antibes-Paris
Oil on plywood
(81 x 100 cm)